Kuulokojeet ja kuulon apuvälineet

Meidän kaikkien kuulo alenee ajan myötä – toisilla aiemmin, toisilla myöhemmin. Kuulonalenema syntyy yleensä hitaasti hiipimällä pitkän ajan kuluessa. Tämän vuoksi sen havaitseminen on vaikeaa ja usein läheiset huomaavatkin sen aikaisemmin kuin asianomainen itse.

Sinulla voi olla kuulonalenema, jos esimerkiksi:

  • Muiden ihmisten puhe kuulostaa epäselvältä, ikään kuin muminalta ja sössöttämiseltä.
  • Joudut usein pyytämään muita toistamaan sanomansa uudelleen.
  • Läheisesi sanovat, että kuuntelet televisiota liian voimakkaalla.
  • Olet hämmentynyt, kun et tiedä mitä muut puhuvat.

Räätälöidyt kuulokojeet yksilöllisiin tarpeisiisi

Tänä päivänä, kiitos huipputeknologian, voimme auttaa suurinta osaa kuulonalenemasta kärsiviä nauttimaan elämästä kaikilla aisteilla. Valikoimastamme löydät kaikkien suomalaisten maahantuojien kuulokojeita.

Olemme sitoutuneet tarjoamaan korkealaatuisia tuotteita sekä palvelemaan jokaista asiakastamme kiireettömästi ja henkilökohtaisesti. Haluamme nähdä itsemme ikään kuin kuulokojeiden räätälinä: muokkaamme, räätälöimme ja säädämme kuulokojeet aina yksilöllisesti jokaisen asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan. Yhdessä keskustellen löydämme sinunkin tarpeisiisi, elämäntilanteeseesi ja kukkarollesi sopivan vaihtoehdon.

 

Miten kuulokojeet hankintaan? 

Meillä Suomessa on kaksi eri tapaa hankkia kuulokojeet: joko julkisen sektorin kautta tai yksityisesti. 

Julkisen sektorin kautta kuulokojeet saat siten, että sinulle on tehty kuulontutkimus ja siinä paremman korvan kuulon keskiarvo laskettuna (500Hz, 1kHz, 2kHz ja 4kHz ilmajohtokynnyksistä) on vähintään 30dB:tä tai huonompi. Tällöin lääkäri voi kirjoittaa sinulle lähetteen erikoissairaanhoitoon. Kuulonkuntoutus erikoissairaanhoidossa maksetaan kotikunnan veroeuroista. Siellä voi olla pitkätkin jonot.

Yksityisesti hankittaessa saat aina viimeisintä teknologiaa olevat kuulokojeet ja jonotusaika on lyhyehkö. Kaikki kustannukset ovat silloin asiakkaalla itsellään.

Kuulontutkimusten, keskustelun ja tarpeidesi kartoituksen perusteella valitsemme kanssasi sinulle sopivat kojeet. Tarvittaessa korvista otetaan mallit. Mallien perusteella sinulle valmistetaan yksilölliset korvakappaleet tai yksilölliset korvakäytävä- tai korvakuoppakuulokojeet.

Voimme kokeilla eri maahantuojien kuulokojeita, jotta löydämme sinun sisäiseen äänimaailmaasi sopivat kuulokojeet. Kotikokeiluaika on kaksi viikkoa, jonka jälkeen tapaamme uudelleen kontrollikäynnillä. Käynnillä kerrataan kuulokojeiden käyttöön ja hoitoon liittyvät asiat. Tarvittaessa kuulokojeille tehdään hienosäätöä toiveidesi mukaan. Toki niin halutessasi voimme jatkaa kotikokeilua toisen maahantuojan kuulokojeilla.

Kontrollikäynnin jälkeen kotikokeilua voidaan jatkaa siihen saakka, kun tehtaalta on tullut sinun omat kuulokojeet.

Luovutuskäynnillä kokeilussa olleista kuulokojeista siirretään säädöt sinun omiin kuulokojeisiin. Vielä kertaamme kuulokojeiden käyttöön ja hoitoon liittyvät asiat. Tässä yhteydessä kuulokojeet luovutetaan käyttöösi ja noin vuoden tarvikepaketin kera.

Yksi vai kaksi kuulokojetta?

Meillä on kaksi korvaa ja kaksi silmää. Silmälasien käyttäjänä minulle ei ole koskaan ehdotettu monokkelia. Mikäli asiakkaalla on kuulokojeilla kuntoutettavaa kuuloa jäljellä molemmissa korvissa, on aina pyrittävä molempien korvien kuulokojeiden sovitukseen.

Yhdellä kuulokojeella saavutetaan vain 180-asteen äänimaisema. Silloin sanojen tunnistus on vaikea hälyisissä ympäristöissä. Yhtä kuulokojetta käyttävä henkilö ei koskaan tiedä mistä suunnasta äänet tulevat. Hänellä voi olla enemmän niska-hartiaseudun kipuja. Tämä voi johtua siitä, että ihminen helposti tarjoaa puhujalle sitä korvaa, joka on ns. parempi korva eli kuulokojekorva. Kun päivän aikana kääntää päätään näin kymmeniä kertoja päivässä puhujaan päin, niin vähitellen niska-hartiaseutuun tulee kiputuntemuksia, koska pää on vinossa.

Mikäli sinulla on vain yhdessä korvassa kuuloa jäljellä, niin silloin mielellään laadukas huippuluokan kuulokoje, koska yksi korva joutuu tekemään kahden korvan työn.

Kahdella kuulokojeella saadaan 360-asteen äänimaisema. Laadukkailla kuulokojeilla asiakas tietää mistä suunnasta äänet tulevat. Hän saa puheesta paremmin selvää vaikeissakin kuuntelutilanteissa. Mieluummin kaksi edullisempaa kuulokojetta kuin vain yksi. Toki sanojen tunnistukseen vaikuttaa myös asiakkaan kuulon haitan suuruus.

Kuulokojetekniikkaa sisältävät kuulokkeet

ConC 400 -kuulokkeet

Kuulokkeet sisältävät kuulokojeteknologiaa ja soveltuvat lievästä kuulonalenemasta kärsiville, silloin kun kuulokoje ei ihan vielä ole ajankohtainen.

  • Puheentehostus mukautuu ääniympäristösi mukaan automaattisen tilanteentunnistuksen avulla.
  • Aktiivinen melunvaimennus.
  • Ambient Awareness -tilan kautta voit kuunnella myös ympäristösi ääniä.
  • Helppo käyttöönotto ja personointi sovelluksen avulla.
  • Yhdistä mihin tahansa Bluetooth-laitteeseen, esimerkiksi älypuhelimet, kannettavat tietokoneet, tabletit ja älytelevisiot.
  • Säilytys ja lataus omassa kotelossa.

ConC 400 nyt 699€.

TVS 200 -kuulokkeet television kuunteluun

Saat tv:n äänen suoraan kuulokkeisiin, näin muut voivat kuunnella samalla tv:tä hiljaisemmalla äänellä. Voit myös mykistää television välttääksesi muiden häiritsemisen.

  • Edistynyt puheen selkeys. Valittavana viisi esiasetusta, jotka tarjoavat kirkkaan television äänen. Voit siis kuunnella TV:tä pinnistelemättä.
  • Voit valita tarvittaessa Ambient Awareness -tilan, joka mahdollistaa ympäristön äänien kuuntelemisen, mutta passiivinen melunvaimennus estää silti häiriöäänet.
  • Kompakti kevyt muotoilu ja valikoima erilaisia korvasovittimia.
  • Yhdistetään Bluetooth ominaisuudella sopiviin TV- ja mobiililaitteisiin.
  • Äänenvoimakkuus säädettävissä kuulokkeista.
  • Säilytys ja lataus omassa kotelossa. Latauskotelo voidaan ladata langattomasti Qi-yhteensopivalla latausalustalla tai perinteisesti USB-C -virtalähteellä.

TVS 200 nyt 399€.

Muut kuulon apuvälineet

Meiltä saat kuulokojeiden lisäksi myös muita kuulon apuvälineitä.

  • Television kuuntelua helpottavat apuvälineet
  • Ovikellon hälytysäänen
  • Hälytyskeskukset

Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro lisää tarpeistasi! Autamme sinua löytämään sopivat apuvälineet arkesi parantamiseksi.

Tarvikkeet

Meiltä saat kaikki kuulokojeiden varaosat, lisävarusteet ja huoltotarvikkeet, kuten esimerkiksi:

Kuulokojeiden paristot: Rayovac 10, 13, 312 ja 675
Väliletkut
Korvakappaleiden pesutabletit
Korvakappaleen kuivauspumppu
Kuulokojeen kuivaustabletteja
Kuulokojeen elektroninen kuivauslaite

Vahasuodattimet: CeruShield, CeruStop, CeruStop XL, HF-3, HF-4, miniReceiver, NoWax, ProWax, ProWax miniFit, QuickGuard ja Starkey HearClear
Tipit: kaikkien Suomessa myytävien kuulokojeiden tipit

Voit noutaa kaikki tuotteet liikkeestämme Hämeenlinnasta tai tilata ne mihin päin Suomea tahansa!

Korvien hoito

Kotimainen Otocur korvaöljy:

  • korvavahan ennaltaehkäisyyn ja poistoon
  • korvakäytävätulehduksen ennaltaehkäisyyn
  • suojaa uidessa luonnonvesissä olevilta epäpuhtauksilta
  • kuivien ja kutisevien korvakäytävien hoitoon

Otocur säilyy pitkään avaamisen jälkeen, voit käyttää sitä pullossa näkyvään päiväykseen asti. Säännöllinen käyttö kerran viikossa ennaltaehkäisee korvavahan muodostumista.

KuuloSirpakasta erä edulliseen hintaan: Otocur Kids korvaöljy 12 €. Otocur korvasuihke 13 €.

Lahjakortit

Lahjakortilla palveluja ja tuotteita esim.

  • kuulontutkimukset
  • kuulokojeet
  • yksilölliset unitulpat tai kuulonsuojaimet
  • paristot, vahasuodattimet, tipit, ym.

Lahjakortti on voimassa puoli vuotta ostopäivästä alkaen. Käytäthän lahjakortin voimassaoloaikana. Emme voi vastaanottaa vanhentuneita lahjakortteja.